Miksi kateus ja syyllisyys kalvaa?

Olen kai joskus kirjoittanut olevani kateellinen naisille ja miehille, joilla on aidosti vakituinen työpaikka lomineen päivineen ja etuineen. He voivat ostaa upouuden Audin. He voivat lomailla säännöllisesti Espanjan aurinkorannoilla. Heillä on pelit ja vehkeet kesämökeillään. He voivat julistaa facebookissa henkilökohtaisen elämänsä onnistumisista!

Juu, syytä omaan epäonnistumiseen työuran luomisessa voi etsiä henkilökohtaisen menneisyyteni yhteiskunnallisesta välinpitämättömyydestä.

Mutta oikeastaan en ole ollut välinpitämätön!?

Perehdyin Marxin teorioihin jo nuorena varsinkin ystäväni ja isäni keskustelujen välityksellä. Paras ystäväni jopa luki Marxin Pääoman kannesta kanteen ja siitähän riitti puhumista. Kun vanhempani luona välillä tulee käytyä, niin isäni vieläkin muistaa nostaa esiin kohtia Marxin ja Engelsin kasaantumisteorian käytännön seurauksia nykyaikana. Nehän on selvästi jo kaikkien nähtävillä ja varsinkin, kun laittaa nenälleen globaalit lasit.

Kolmasosa maailman ihmisissä elää slummien köyhyydessä!!!

Globaalisti ajatellen me kuulumme kiistatta hyväosaisiin, olimme sitten työttömiä tai emme, maksamme velkamme tai emme maksa?!

Mitä järkeä on tuottaa kalliita tavaroita ja palveluita ulkomaille, jos ihmisillä ei ole varaa niitä kehitysmaissa kuluttaa? Meillä eurooppalaisilla on jo kaikkea, mutta lisää pitäisi vielä kuluttaa ja ostaa, vaikka töitä ei olisi.

Olemme tulleet siihen pisteeseen, että elintason lasku saattaisi jopa parantaa elämämme laatua! Miksi emme anna elintason rauhassa laskea!? Onko kirjoitukseni otsikossa esiintyvä kateus menestyviä kuluttajia ja virkamiehiä kohtaan vain erikoinen esimerkki siitä, miksi elämämme laatu ei voi nousta.

En tarvitse oikeastaan enää mitään ihme upouutta Audia, Martineita (arvostettu kitaramerkki), Nord Stage EX 2:sia (kosketinsoitin) ym. sälää. Ei oo ees tilaa sisällä tai pihalla.

Mikä siinä onkin, kun kulutustavara/mainosyhteiskuntamme toimii alitajunnastani käsin. Näen valveunta haluamistani tavaroista. Haluan sitä, haluan tätä, mutta tyytyväiseksi en tule koskaan. Olen hypnoosissa ja tahtoni on nujerrettu. Olen masentunut ja onneton.

Nyt sitten on näiden kateuksien ja halujen lisäksi vielä syyllisyyskin, kun taas kerran vien yhden pätkätyöpaikan joltain nuorelta sitä enemmän tarvitsevalta korkeasti koulutetulta.

Olen oikeastaan sitä mieltä, että pätkätöihin ei pitäisi kenenkään ryhtyä. Se on joko vakipaikka tai ei mitään! Kuinkahan kauan yhteiskuntamme pyörisi, jos kieltäytyisimme kerta kaikkiaan määräaikaisista työsuhteista?

Sehän olisi vahän niinkuin yleislakko?

Sopisi laiskoille!

Sairastuttavaa touhua

Iloitse maailma, tänään aloitin taas virallisen työnhaun!

Työsopimukseni loppuu juhannuksena ja olen taas vapaa agentti epävarmassa ja melko turhauttavassa työmarkkinatilanteessa. Olen nyt tietoisesti kiertänyt nämä mol.fin "etsitään luokanopettajia" haut, koska nämä ensimmäiset "avoimet työpaikat" ovat huijausta isolla hoolla! Niitä työpaikkoja joutuvat hakemaan ja saamaan ne, jotka ovat jo kyseisessä työpaikassa töissä. Sitä sanotaan määräaikaisten sijaisuuksien tai toimien ketjuttamiseksi. Työssä olevat opettajaparat pannaan tällä tavalla ruotuun. Rehtori ja/tai Koulutoimenjohtaja päättää kuka saa minkin luokan opetettavakseen.

Tietysti vakinaiset opettajat valitsevat parhaat päältä ja kokemattomimmat saavat usein vaikeimmat tapaukset ja huonoimmat työolosuhteet ja luokat. Sillä tavalla johtajat pääsevät myös eroon määräaikaisista apulaisista ja työssäoppijoista, kun nämä vain syövät säästöjä kurinpito-ongelmissaan, jotka näkyvät pian jopa lehtien palstoilla, mutta varsinkin "vanhempien" juoruissa ja tukiopetuksen järjestämisessä.

Kyse on myös pärstäkertoimesta ja tuttavuudesta eli korruptiosta. Myös syntyperäiset ja mahdolliset entiset oppilaat ovat etusijalla. Esimerkiksi ollessani ensimmäisessä oikeassa luokanopetustyössä jouduin opettamaan väistötiloissa eli parakissa, jossa talvella on kylmä ja keväällä kuuma. Tämän lisäksi luokkani oli traumatisoitunut kuolemantapauksen johdosta ja yksi minulle rakas tuolloisen musiikkiluokkani oppilas koki saman kohtalon kolme vuotta myöhemmin. Mutta hän oli tuolloin jo vakavasti sairas, mutta kuinka valoisa ja musikaalinen persoona hän olikaan kaikesta kivusta ja särystä huolimatta! RIP Oula :(

Toisessakin luokanopetuspestissäni luokkani pulpetit olivat vuodelta yksi ja kaksi. Vakinaisen opettajien (joista yksi oli muuten opiskelukaverini OKL:ssä) luokissa oli hienot uudet määrämittaiset pulpetit ym. vehkeet. No, ne eivät takaa opetustyön onnistumista ja huonoissa varustuksissa on hyvätkin puolensa. Ei tule suurta vahinkoa, jos vaikka pulpetti leviää kesken tunnin ahkerassa puristuksessa. Sellaistakin on tapahtunut normaalin tunnin aikana luokassani.

Sitten on tämä luokan sijainti ja sisäilmaongelmat. Jotkut kolleegat olivat varmoja, että allergiat olivat peräisin jostain tietystä kohtaa koulua, jonne ei mistään hinnasta pitänyt eksyä opettamaan. Minunkin terveyttä tarkailtiin. Käsitykseni mukaan työskentelin tuossa kohtalokkaassa luokan sijainnissa.

Sisäilmaongelmista en ole päässyt nykyisessäkään pestissä. Alle kymmenen vuotta vanha musiikkiluokka, yksi toimintapisteeni, on jo sairastuttanut vakinaisen musiikinopettajan jo monta kertaa. Selkä on tullut kipeäksi ja nuhakuumettakin on ollut. Yhden vuoden olinkin muuten hänen sijaisenaan ja olisin saanut olla vielä puolikkaan lisääkin, mutta sain silloin töitä lähempää :)

Edellisenkaltaisissa homeolosuhteissa piilee minunkin mahdollisuuteni päästä töihin. Ehkä taas väistötiloihin. Saarijärven musiikkiluokka sijaitsi koulun päädyssä, jonka vieressä oli kaksi tilaa käyttökiellossa ja kylmänä säästösyistä. Siellä työskentelin puoli vuotta.

Tällä hetkellä tärkein työvälineeni on auto, jonka penkeiltä näkee, että opetan musiikkia ja järjestän tilaisuuksia, jossa tarvitaan äänentoistoa ym. sälää. Kilometrejä kertyy viikossa n. 600-800 kilometriä. Auton penkkien alta tai välistä olen joskus löytänyt pieniä kivoja historian palasia omasta opettajan urastani, jotka kertovat minulle, että olen kenties oikealla alalla.

Olen kyllä miettinyt viime aikoina siirtymistä hoitoalalle tai eläkkeelle. No, lähes varmana pidän osa-aikaista eläkettä ansiosidonnaisen työttömysturvan muodossa!

Mutta teen kuten Dylan Thomas sen sanoiksi virkkaa imperatiivin muodossa: "Do not go gentle into that good night!"